FC Kuusankoskelle voitto ja tappio (vko 7/2005)
FC Kuusankosken edustusjoukkue pelasi menneellä viikolla kaksiharjoitusottelua.
Torstaina Viron mestari Levadia Maardu oli maalin verran parempi Areenalla ja lauantaina Veikkausliigan FC KooTeePee nöyrtyi 0-2 (0-1)
Ruonalassa. Itse olin koko alkuviikon kuumeessa perjantaihin asti, joten en ollut mukana
Levadia-matsissa. Täten otteluselostus jää torstain kamppailusta tekemättä.
Lauantaina vastus Kotkassa oli kovaa luokkaa. Liigacupiin valmistautuva
FC KooTeePee oli meille jälleen hyvä mittari. Haimme pelistä tiettyjä pelillisiä asioita ja onnistuimme niissä hyvin. Kotkalla oli nuoria, lupaavia,
Veikkausliigasta peliminuutteja hamuavia pelaajia kentällä. Oma puolustuspelimme sujui erittäin kompaktisti ja hyökkäyspeli oli ajoittain varsin
mukavaa katseltavaa. Alakerran linja pelasi ryhdikkäästi eivätkä kotkalaiset päässeet juuri hätyyttelemään Ville Iiskolan vartioimaa pömpeliä.
Maalintekijöinä kunnostautuivat kohti uutta kevättä rynnivä Arto Lautamatti ja tehokkaasti harjoituspeleissä esiintynyt Olli Riikonen. Pelissä oli
kauttaaltaan paljon hyvää, mutta valmistautumisprosessi on vielä pahasti kesken. Keskitymme koko ajan omaan tekemiseen, jotta kehitystä
tapahtuisi. Pelaajat ovat harjoitelleet erittäin tunnollisesti ja joukkueen ilmapiiri on hyvä ja urheilullinen. Jos ja kun saamme pidettyä hyvän
vaihteen silmässä koko pre-seasonin ajan, olemme ottaneet askeleita oikeaan suuntaan.
Seuraava harjoituspeli pelataan Areenalla lauantaina 26.3 kello 13.30. Vastustajaksi juoksee lahtelainen City Stars. Ottelun jälkeen alkaa
pelaajien ja joukkueenjohdon hyvin ansaittu viikon loma.
Timo Paasolainen (päävalmentaja)
