NURMI VIHERTÄÄ JA KAUSI ALUILLAAN

FC Kuusankosken valmistautuminen sarjaan sujui huhtikuun osalta hyvin. Ainoat murheet olivat muutamat loukkaantumiset, joista Ville
Huovilan polvivamma pitää miehen sivussa syksyyn saakka. Suomen Cupissa menimme jatkoon voittamalla Mikkelin Kissat jatkoajalla.
Seuraava vastustaja on tamperelainen PP-70/2, joka pelaa Kolmosessa. Ottelu pelataan juhannusviikolla vieraskentällä.

Harjoittelua olemme jatkaneet Areenalla, sillä kova hiekkakenttä ei ole paras mahdollinen alusta jalkapallon pelaamiseen. Luonnonnurmelle
pääsemme vakituisesti harjoittelemaan toukokuun puolivälissä, jolloin toivottavasti kenttä on jo kohtalaisessa kunnossa. Sitä ennen sarja-
avauksen jälkeinen viikko harjoitellaan Areenalla, koska 15.5 pelaamme Kuopiossa keinonurmella.

Joukkueen tavoite kivikovassa Kakkosen itälohkossa on sijoittua neljän parhaan joukkoon. Meillä on siihen kaiken onnistuessa realistiset
mahdollisuudet.

Lisäksi kauden yksi tärkeä asia on kehittää nuoria pelaajia eteenpäin. A-juniorisarjoista nousseet Teppo Hatvala, Toni Marttila ja Konsta
Hietanen saavat hyvän mahdollisuuden kehittyä miesten peleissä.

Ai niin. Sarja alkoi jo viime sunnuntaina. Taistelimme kotivoiton, joten tästä on hyvä jatkaa kohti vihreämpiä nurmikenttiä.

Timo Paasolainen (päävalmentaja)