FCK-TKT 1-0 (1-0)
Sarja-avaus Kuusankosken Urheilupuistossa Tampereen Kisa-Tovereita vastaan
oli kovaa taistelua pisteistä. Konsta Hietasen ensimmäisellä jaksolla tekemällä
maalilla pisteet jäivät kotijoukkueelle.
Ottelun alku oli vastustajan hallintaa. Me emme saaneet omaa liikettä ja
sen myötä pallollista peliämme käyntiin ollenkaan, joten Tekarit hallitsivat
tilanteita varsin selvästi. Vähitellen myös me pääsimme peliin mukaan ja
pystyimme hätyyttelemään Tekareiden alakertaa. Avausmaali oli upea esimerkki
nopean keskialueen vaparin antamisesta ja Sami Piiran taustanousu hyödynnettiin
Hietasen tekemällä maalilla.
Toisella jaksolla ote oli selkeästi FCK:lla. Loimme useita hienoja maalintekopaikkoja,
mutta taito ja välillä myös onni ei riittänyt maalitilin lisäämiseen. Muutama
hyökkäys sujui kuin oppikirjasta kohti TKT:n maalia ja varsinkin Konsta
Hietasen saksipotkuun päätynyt Piiran ja Toni Marttilan pelinrakentelu
oli hienoa katseltavaa.
Ottelun lopussa myös TKT sai painetta FCK:n päätyyn, mutta paria vaparia
lukuunottamatta mitään vaarallista ei syntynyt.
Koko joukkueen taistelu oli pisteiden takuuna. Me tarvitsemme jokaisen pelaajan
uhrautuvaa asennetta, sillä yhtään pistettä ei tässä sarjassa saa puolittaisella
tekemisellä. Vielä malttia lisää pelinrakenteluun, päättäväisyyttä maalintekoon
ja muutamat alakerran lahjat pois, niin hyvä paketti alkaa olla kasassa.
Timo Paasolainen (päävalmentaja)
