|
TEKSTI: TUOMAS PAKKANEN, KUVAT: RISTO OKSANEN
Käpylän Pallon nousu Ykköseen varmistui ennen viimeistä kierrosta. FC Kuusankosken saldona "hopea".
FC Kuusankosken tavoittelema nousu Ykköseen jäi tämän kauden osalta haaveeksi. Joukkue jäi maalittomaan tasapeliin kauden viimeisessä kotiottelussaan Mikkelin Palloilijoita vastaan. Kun sarjan kärkipaikalla keikkunut Käpylän Pallo kellisti kotonaan Rakuunat maalein 1-0, pääsevät käpyläläiset juhlimaan sarjanousua kierroksen verran etuajassa.
Sateen pahoin pehmittämällä Urheilupuiston nurmella ei juuri jalkapalloilullisia hienouksia nähty. Molemmilla joukkueilla oli toki paikkansa täyteen pistepottiin. Isäntien onnistui jopa kertaalleen peliväline mikkeliläisrysään toimittaa, mutta isäntien harmiksi erotuomari Kaarle Jääskeläinen näki Niko Nakarin rikkoneen maalia edeltävässä tilanteessa.
FC Kuusankosken valmentaja Simo Marttila oli luonnollisesti pettynyt nousuhaaveiden kariuduttua.
- Ottelun tulos ei missään tapauksessa tyydytä. Ensimmäisellä jaksolla pelimme oli suhteellisen hyvää, vaikkakin tehotonta. Tauon jälkeen koetettiin olla vielä terävämpiä, mutta vastustaja tuli peliin paremmin mukaan, Marttila jutteli.
Kaiken kaikkiaan Marttilan suuhun hänen toisesta päävalmentajakaudestaan jäi positiivinen maku.
- Tuloksellisesti varsin tyydyttävä kausi. Toki tähän viimeiseen peliin olisi toivonut vieläkin enemmän puristusta.
MP:n kollega, tulisieluinen Matti Kuitunen oli tasapelipisteeseen tyytyväinen.
- Maaliton tasapeli nousijakandidaatin kotikentällä on suoritus, johon täytyy olla tyytyväinen. Ensimmäisellä jaksolla olimme kieltämättä pulassa, mutta onneksemme säästyimme takaiskuilta. Toisella jaksolla pysyimme jo hyvin mukana, Kuitunen summasi.
Kotijoukkueesta voidaan nostaa esiin toppari Toni Lindberg sekä varmasti torjunut Jyri Kelin. Myös keskikentällä raatanut kapteeni Antti Lappalainen esiintyi edukseen.
FC Kuusankosken kausi päättyy ensi lauantaina, kun joukkue köröttelee Malmille MPS:n vieraaksi.
FC Kuusankoski:
Jyri Kelin
Antti Lappalainen
Toni Lindberg
Joona Venäläinen
Toni Marttila
Jukka Lindström
Petrus Åström
Jarno Venäläinen
Niko Nakari
Niko Hermunen (74. Sami Suleva)
Ville Soininen (57. Miikka Suikki)
|
Kuvia klikkaamalla näet ne suurempina.

Juse Lindström tutka päällä; kohdetta etsitään.

His Airness, Toni Lindberg.

Nikke Nakari Mikkelin miehen selkäreppuna.

Juse ennätti myös tekopaikoille.

Maalipyssy Nakari pahanteossa.

Nikke astuu suonsilmään.

Tauolla käärmekeittoa Dexal-pulloista.

Sämpy Suleva & kaikki pelissä.

Vapaapotku ei missään nimessä vääryys.

Savolainen kansantanssi.
Ville Soininen pyrkii karkuun mikkeliläisiltä.
|