|
TEKSTI JA KUVAT: RISTO OKSANEN
FC Kuusankoski järjesti varsinaisen maali-ilottelun Puistolan Urheilijoiden kustannuksella. Kotijoukkue sai varsinaisen salama-alun kun jo minuutin pelin jälkeen Toni Lindberg pääsi tälläämään Joona Venäläisen tarjoileman pallon verkon perukoille rajaheiton jälkitilanteesta. Vain kahden minuutin päästä tästä, Jarno Venäläinen laukoi tulisesti ja PuiU:n maalivahti Tuomas Kettusen reboundista Nikke Nakari teki ensimmäisen illan neljästä maalistaan. Ja jottei pelin henki olisi jäänyt epäselväksi, 6 minuutin kohdalla Jasso Venäläinen kaunisteli numerot jo 3-0 Juse Lindstömin oivallisesta syötöstä. Puistolan selkäranka oli katkaistu.
- Toki 3-0 lukemissa on helppo pelata, mutta nyt teimme sen virheen että lähdimme mukaan vieraiden kävelyvauhtiin, totesi valmentaja Simo Marttila ensimmäisestä puoliajasta.
Ensimmäisen puoliajan lopuksi Kuusaa pääsi vielä kaunistelemaan johtoaan kun Nikke Nakari pääsi yksin läpi, mutta Puistolan kapteeni Iiro Bildchjuikin kaatoi hänet törkeästi takaapäin aivan maalin edustalta ja sai tästä hyvästä ainoastaan keltaisen kortin (kts. kuvat) tuomari Jari Järviseltä. Tilanteesta tuomitun rankkarin Nikke ampui itse voimalla maalin vasempaan alanurkkaan (kts. kuvat).
Toisen puoliajan aluksi Puistola värkkäsi kaksi maalia, yhden kumpaankin päähän. 4-1 tasoituksen laukoi Markus Uusimäki ohi Kuusaan Jyrtsä ”Lenin” Kelinin, saatuaan läpisyötön keskialueelta. Seuraavan maali oli puolestaan Jussi Tapolan käsialaa, kun hän ohjasi pallon omaan maaliin kulman jälkitilanteessa Toni Lindbergin ahdistellessa vieressä.
Seuraavasta Kuusaalaisten tekemän maalin arkkitehti oli Ville Soininen, joka harhautettuaan Puistolan puolustuksen kahville pisti pelivälineen hallitusti verkon perukoille. Tilanne näin 6-1 ja ottelukellossa 59 minuuttia.
Ottelun lopun maalikimaran aloitti Toni Marttila 78 minuutilla kuljetettuaan pallon keskialueelta läpi Puistolan puolustuksen ja kun vielä maalivahdin purkuyritys epäonnistui, sai tulostaulun hoitaja jälleen hommia.
8-1 maali oli kuin suoraan oppikirjasta. Jasso Venäläinen antoi vasemmasta laidasta loistokeskityksen suoraan Nikke Nakarin päähän ja sitä kautta maalin oikeaan yläreunaan.
Päivän viimeisen osuman viimeisteli jälleen, kukapas muu kuin Nikke Nakari nyt Petrus Åströmin oivallisesta syötöstä.
- Kuusankosken lyhytsyöttöpeli oli meille tänään myrkkyä. Emme olleet vain hieman, vaan metrejä jäljessä. Ja lisäksi pehmeä kenttä ei oikein suosinut kookasta joukkuettamme. Mutta täällä on hienot olosuhteet ja kehä kolmosen ulkopuolelle on aina hauska tulla, totesi Puistolan pelaajavalmentaja Kai Trast ottelun jälkeen.
Kuusaalaisten rivit olivat onnistujia täynnä ja aineksia olisi ollut vieläkin suurempiin numeroihin.
- Joukkueessa oli tosi hyvä vire. Alkuun satsattiin onnistuneesti, syötöt pidettiin maassa ja tilanteita onnistuttiin luomaan kiitettävästi, säteili valmentaja Simo Marttila.
Voitto antoi jälleen uutta puhtia nousuhaaveille, etenkin kun sekä KäPa että MP hävisivät omat ottelunsa.
FC Kuusankoski:
Jyri Kelin
Antti Lappalainen
Toni Lindberg
Joona Venäläinen (Anssi Nurminen 62 min)
Ville Soininen (Miikka Suikki 70min)
Toni Marttila
Jukka Lindström
Niko Hermunen (Petrus Åström 46 min)
Simo Lampinen
Jarno Venäläinen
Niko Nakari
FC Kaapit:
1-0 1 min - 5 Lindberg Toni (Joona Venäläinen)
2-0 3 min - 24 Nakari Niko
3-0 6 min - 22 Venäläinen Jarno (Jukka Lindstöm)
4-0 43 min - 24 Nakari Niko (rp)
5-1 46 min - PuiU Oma maali (Toni Lindberg)
6-1 58 min - 27 Soininen Ville
7-1 77 min - 11 Marttila Toni
8-1 82 min - 24 Nakari Niko (Jarno Venäläinen)
9-1 85 min - 24 Nakari Niko (Petrus Åström)
|