FC Kuusankoski onnittelee!

MPS nurin maalitalkoissa
FC Kuusankoski - MPS 4-2 (3-1)


TEKSTI : TUOMAS PAKKANEN KUVAT: RISTO OKSANEN

FC Kuusankoski palasi nöyryyttävän KäPa-ottelun jälkeen voittokantaan kukistamalla Malmin Palloseuran Urheilupuistossa jääkiekkolukemin 4-2.

Käpylän reissun kokemukset olivat poikineet Kuusankosken miehistöön kaksi muutosta. Suomen Cupin peleissä vastustajan kolmesti nollannut Jyri Kelin sai komennuksen tolppien väliin ja Teppo Hatvala puolestaan Juse Lindströmin topparipariksi.

Miellyttävänä poikkeuksena useaan tällä kaudella nähtyyn kotiotteluun verrattuna kotijoukkueen onnistui heilutella maaliverkkoa jo varhaisessa vaiheessa. Pelikello näytti 13 minuuttia, kun Ville Soininen niputti vasemmalla laidalla taidokkaasti kaksi MPS-pelaajaa. Näistä Joni Kaasinen ennätti vielä 16:n sisään sännänneen Soinisen kaatamaan. Erotuomari Kaarle Jääskeläinen näytti oikeutetusti 11-metristä. Pilkkua ampumaan asettunut Juse Lindström sijoitti eleettömän varmasti vasempaan alakulmaan.

Toisessa maalissa Kuusankoski sai apua MPS:n maalivahti Teemu Arimalta. Arima eksyi vaarallisen kauas työpaikaltaan ja kotijoukkue pääsi yrittämään kuulaa tyhjään maaliin kahdesti. Petri Patjaksen vetoon malmilaispuolustus pääsi vielä eteen, mutta Niko Nakarin sijoitukseen ei.

Viisi minuuttia ennen taukoa Antti Lappalainen nousi tehokkaasti Jarno Venäläisen antamaan kulmaan ja puski etutolpalta vastustamattomasti 3-0. Peli vaikutti monen silmään tässä vaiheessa jo taputellulta, mutta MPS ja erityisesti kapteeninsa Toni Malm olivat toista mieltä. FCK:n odottaessa jo taukovihellystä Malm käytti puolustuksen herpaantumista hyväkseen ja laukoi kavennuksen 3-1:een.

Kohteliaana isäntänä FC Kuusankoski päästi vieraat vielä pistetaistoon mukaan. Johan Niskanen hyödynsi 82. minuutilla FCK:n pehmeyden maalin edessä ja laukoi läheltä MPS:n toisen osuman. Teppo Hatvala päästi kotiyleisön kuitenkin piinasta kaksi minuuttia myöhemmin ohjaamalla Jarno Venäläisen vapaapotkun takatolpalta verkkoon.

Voitollaan FC Kuusankoski tukevoitti asemiaan lohkokakkosena, kaksi pistettä Käpylän Pallon takana. Kahdessa viime pelissä omiin menneet seitsemän maalia tarjoavat kuitenkin purtavaa harjoituskentälle. Seuraavan kerran FCK jahtaa sarjapisteitä ensi lauantaina Laajasalon Palloseuran vieraana.

FC KUUSANKOSKI:

21 Jyri Kelin
2 Antti Lapalainen
7 Joona Venäläinen
9 Petri Patjas (61 min. 10 Miikka Suikki)
11 Toni Marttila
14 Jukka Lindström
17 Petrus Åström (45 min. 4 Tomi Grönman)
20 Jarno Venäläinen

22 Teppo Hatvala
25 Niko Nakari
27 Ville Soininen (79 min. 28 Sami Suleva)

Kuvia klikkaamalla näet ne suurempina.


Ari Jokela ja voittajan tuuletus.


Fudiksessa on kieli pidettävä keskellä suuta, mutta ei ihan aina. Joona Venäläinen.


Jukka Lindstöm sijoittaa varmasti vasempaan alanurkkaan FC Kuusankosken ensimmäisen maalin rangaistuspotkusta.


Petrus Åström päineen mukana FC Kuusankosken kulmassa.


Antti Lappalainen ohjaa pallon vastustamattomasti MPS:n maaliin ja muutaa lukemiksi jo 3-0.

Teppo Hatvala viimeistelee loppulukemat 4-2


Yleisö nautti pelin lisäksi myös upeasta kesäillasta.