Upeiden maalien ilta Lauritsalassa
Rakuunat - FC Kuusankoski 1-7

teksti ja kuvat: RISTO OKSANEN

Lapeenrannan Lauritsalan kentällä nähtiin todellinen maalikimara kun FC Kuusankoski kävi pudottamassa rakuunat ratsailta. Kauden nopein osuma nähtiin jo 27 sekunnin kuluttua aloitusvihellyksestä kun Petrus Åström pani pisteen ensimmäiselle hyökkäykselle. Jatkoa syntyi 27 minuutin kohdalla Niko Nakarin toimesta. Hyvää vauhtia kuntoutumassa oleva Petri Patjas taiteili lukemat jo 0-3:een ottelun 39 minuutilla ja ottelu oli jo käytännössä selvä.

Toisella puoliajalla jatkettii siitä mihin edellinen lopetettiin. Petrus Åström jälleen aloitteamassa maalikarkeloita ja lukemat 0-4. Karkeloita jatkoi Petri Patjas upealla puskumaalillaan 0-5. Kuusankosken maalijuhlissa nähtiin myös kuokkavieras kun Rakuunoiden Roman Kuzin pääsi pihistämään Tatu Niskasen nollapelin puolustuksen hienoisen nukahtamisen seurauksena.

Kuin palkintona loppuun saakka katsomossa olleelle yleisölle, Jukka Lindström näytti kaksin kappalein miten kuukauden maalit tehdään; Esimerkiksi laukaisemalla vasurilla voimakas yläkumura yläriman kautta maaliin tahi sitten vaikka puskealla peliväline ylänurkkaan. Nyt nähtiin nämä molemmat ja loppunumerot 1-7.

FCK:n valmentaja Simo Marttilalla oli pelin jälkeen monta syytä hymyillä: Onnistumisprosentti maalipaikoissa ja etenkin erikoistilanteissa, Petri Patjaksen vahva paluu, alakerran vahva pelaaminen, puuttuvat loukkaantumiset ja kolme tärkeää pistettä.

Pelituntumaa II-divisioonan otteluihin pääsivät kokeilemaan ensi kertaa myös Juha Kauppi ja Anssi Nurminen.

FC Kuusankoski:
Tatu Niskanen
Antti Lapalainen
Iiro Bister (77 min Juha Kauppi)
Tomi Grönman (67 min – Anssi Nurminen)
Toni Lindberg
Joona Venäläinen
Petri Patjas (74 min – Jarkko Iiskola)
Jukka Lindström
Petrus Åström
Jarno Venäläinen
Niko Nakari

FC Kaapit:
01 min 0-1 Åström
17 min 0-2 Nakari
39 min 0-3 Patjas
50 min 0-4 Åström
53 min 0-5 Patjas
84 min 1-6 Lindström
87 min 1-7 Lindström














Helppo on Lappiksen pelata Limpun ohjeiden mukaan.


Ei väliä onko vastustaja suomalainen tai venäläinen - kaikki on kierrettävä.


Nikke ahdistelemassa Rakuunojen Teemu Sairasta.