HyPS nurin selvin numeroin

TEKSTI: TUOMAS PAKKANEN, KUVAT: RISTO OKSANEN

Hyvinkään Palloseura - FC Kuusankoski 1-4 (1-2)

FC Kuusankoski vietti Helatorstaita tuloksekkaasti Uudellamaalla. Kuusankoskelaisia Kakkosen A-lohkon neljännen kierroksen kamppailussa isännöineen HyPS:n onnistui ensimmäisenä joukkueena tällä kaudella yllättää FCK-vahti Tatu Niskanen, joka ennätti pitää maalinsa puhtaana reippaat neljä ja puoli tuntia. Vieraat kuittasivat kotijoukkueen salamamaalin kuitenkin nopeasti ja painelivat kaksi minuuttia myöhemmin taukoon asti kestäneeseen 2-1-johtoon. Toni Marttilan kahdella toisen puoliajan osumalla tärkeät pisteet lähtivät Kymenlaaksoon maalein 4-1.

Isäntien maali ottelun 6. minuutilla tuli Miika Hurmeen komealla vedolla, jolle hyvin mukana ollut Niskanenkaan ei voinut mitään. Kuusankosken tasoituksen neljä minuuttia myöhemmin laukoi voimalla sivurajaheiton jälkitilanteesta keskikentällä rajusti urakoinut Antti Lappalainen. FCK:n vei johtoon Niko Nakari - tuttu mies maalintekijätilastoista - Petrus Åströmin esityöstä.

- Olimme avausjaksolla ehkä hitusen hallitsevampi osapuoli, vaikka peli tasaista olikin, valmentaja Simo Marttila kommentoi.

Heti toisen puoliajan alkajaisiksi HyPS:n Petri Kaartinen pelasi palloa kädellään estäen Nakarin karkuunpääsyn. Suoritus palkittiin punaisella kortilla. "Erikoistilannepelaamista" jälleen lähes jakson verran harjoittelemaan päässyt FCK meni 53. minuutilla 3-1 johtoon Toni Marttilan takanurkkavedolla. Marttila toisti temppunsa vielä kaksi minuuttia myöhemmin.

Simo Marttila oli syystäkin tyytyväinen joukkueensa esitykseen. Myös viimeistely hoidettiin nyt aiempia kierroksia kovemmalla prosentilla.
- Peli näytti tänään hyvältä. Loistavassa kunnossa ollut kenttä myötävaikutti siihen, että peliä pyöritettiin näyttävästi ja syötöt löysivät hyvin omille, summasi Marttila nostaen tasaisesti esiintyneestä kaaderistaan laitapakki Petri Karjalaisen sekä vaihdosta ensimmäisen kerran tällä kaudella kentälle tulleen Sami Sulevan.

FCK:sta erotuomari varoitti ainoastaan Joona Venäläistä. Näin ollen joukkue pääsee Itä-Helsingin retkelleen sunnuntaina - Viikinkien farmiseura FC Kontu:n vieraaksi - ilman pelikieltoja.

FC Kuusankoski:
Tatu Niskanen, mv
Tomi Grönman (Sami Suleva 33)
Toni Lindberg
Petri Karjalainen
Jukka Lindström
Antti Lappalainen
Joona Venäläinen
Petrus Åström (Iiro Bister 65)
Toni Marttila
Jarno Venäläinen (Jarkko Iiskola 70)
Niko Nakari

Ottelupöytäkirja

 





Toni Lindberg omissa korkeuksissaan.


HyPSin Miikka Hurme onnistuu ohittamaan Tatu Niskasen ottelun 4 minuutilla Petri Karjalaisen estelyistä huolimatta.

 


Tasoitus 1-1:een seuraa nopeasti Antti Lappalaisen toimesta.


Vain hieman edellisestä ja Niko Nakari muuttaa lukemat jo 1-2:een.



Nikke pääsee yrittämään lisämaaleja, mutta pusku ei aivan löydä
tietään verkon perukoille tällä kertaa.


Sami Suleva taistelussa HyPSin Peter Sampon kanssa.