JUKKA LINDSTRÖM FC KUUSANKOSKEN PAITAAN



Jukka Lindström











Jalkapallon Kakkosessa pelaava FC Kuusankoski saa takalinjoilleen kovan luokan vahvistuksen, kun MyPassa 192 Veikkausliigaottelua pelannut puolustaja Jukka Lindström siirtyy vahvistamaan joukkuetta vuodenvaihteessa kaksivuotisella sopimuksella. 29-vuotias Lindström debytoi Veikkausliigassa jo vuonna 1995. Maaleja monikäyttöinen puolustaja iski liigaurallaan kaikkiaan yhdeksän.

Lindström korostaa, ettei siirtyminen kahta sarjaporrasta alemmas ole missään tapauksessa merkki jäähdyttelystä. Vaakakupissa painoi ennen muuta siviilityöt, joiden makuun Lindström pääsee oppisopimuksen kautta. - Pelaaminen FC Kuusankoskessa mahdollistaa minulle ihanteellisella tavalla jalkapallon ja ”normaalin” työelämän yhdistämisen. Päätös liigatason taakse jättämisestä syntyi syyskuun tienoilla, Lindström valottaa.

Veikkausliigan lisäksi Lindström on kahtena kautena pelannut vuokralla Ykkösen Kultsussa, mutta Kakkosesta ei kokemusta vielä ole. - Näkemäni ja kuulemani perusteella Kakkonen vaikuttaa varsin tasokkaalta sarjalta, eikä peli suinkaan ole pelkkää potkimista. Pelikavereissa on paljon tuttuja nimiä ja esimerkiksi Antti Lappalainen on toki tuttu myös kentältä, sanoo Lindström.

FC Kuusankosken valmentaja Simo Marttila on Lindströmin sopimuksesta sangen mielissään. - Luonnollisesti näin kovan ja kokeneen pelaajan saaminen joukkueeseemme on mahtava juttu. Meillä on entuudestaan melkoisen nuori ja kokematon alakerta, jonka pelaamiseen "Juse" tuo kosolti kaivattua kokemusta ja rauhallisuutta, hehkuttaa Marttila, joka alustavasti on kaavaillut Lindströmiä topparin tontille.

Marttila uskoo Lindströmistä olevan hyvää vauhtia rakentumassa olevalle joukkueelle paljon iloa. - Hän pystyy harjoituksissa antamaan nuorille pelaajillemme takuulla arvokkaita vinkkejä. Lisäksi olen varma, että "Jusen" saaminen tänne lisää entuudestaan FC Kuusankosken vetovoimaa vaihtoehtona pelipaikkaansa miettiville pelaajille, Marttila sanoo.

Marttilan mukaan pelaajaneuvotteluja käydään kiivaasti. Käytännössä valtaosa joukkueen viime kauden pelaajista on jo sopinut jatkosta ja uusia nimiäkin haetaan edelleen.