FC Kuusankoski nousi tasoihin kahden maalin takaa-ajo asemasta.
KäPa – FC Kuusankoski 3-3 (1-0) 4.6.06
FC Kuusankoski nousi kaksi kertaa tappio-asemasta tasoihin sunnuntaina Käpylässä pelatussa ottelussa Käpylän Palloa vastaan.
Ottelun ensimmäinen puoliaika oli vierasjoukkue FC Kuusankoskelta erittäin saamatonta pyöriskelyä Käpylän hyvällä nurmikentällä. Oma peli ei käynnistynyt missään vaiheessa kunnolla. Kotijoukkue siirtyi 19. minuutilla 1-0 johtoon kun kaikkien suureksi hämmästykseksi ottelun erotuomari vei kulman jälkitilanteesta pallon pilkulle. Jopa kotijoukkueen pelaajat lähtivät pois tilanteesta odottaen vaparia Kuusankoskelle. Pahinta oli, ettei erotuomari pystynyt perustelemaan ratkaisuaan muuta kuin sanomalla että "joku työnsi jonkun nurin”!! Kotijoukkueen Otto-Pekka Jurvainen laittoi pilkulta pallon varmasti sisään.
Toinen puoliaika jatkui vierasjoukkueelta siitä mihin ekalla jäätiin eli peli ei kulkenut lainkaan ja 50. minuutilla kotijoukkue rankaisi toistamiseen. 2-0 maalin viimeisteli läheltä Anssi Tamminen, joka palkittiin myös kotijoukkueen parhaana pelaajana. Sitten tapahtui FC Kuusankosken herääminen. Pallo alkoi liikkua mieheltä toisella sujuvasti ja peli kääntyi väkisin kotijoukkueelta vierasjoukkueelle. Ottelun 58. minuutilla Jussi Hauhia jatkoi päällään pallon maalille ja Niko Nakari puski pallon varmasti sisään. Tästä vain 7 minuuttia eteenpäin ja tilanne oli tasan 2-2. Nyt Arto Lautamatti syötti hyvin maalin takanurkalle rynnänneelle Nakarille joka pamautti illan toisen maalinsa. Peli kulki mainiosti tässä vaiheessa, mutta kylmänä suihkuna tuli KäPan johtomaali 78. minuutilla: FC Kuusankosken mv. Marko Frantsi torjui pallon tolpan kautta kentälle ja ensimmäisenä paluupallossa oli KäPan Eero Voipio, joka siirsi läheltä pallon verkkoon. Mutta vierasjoukkue ei lannistunut tästä. Puolustaja Petrus Åström nostettiin 4. hyökkääjäksi ja ottelun 87.minuutilla Petrus sitten tasoitti tilanteeksi 3-3.
FC Kuusankosken peli oli hukassa koko ensimmäisen puoliajan. Toisellakin jaksolla vielä sama tahti jatkui alussa, mutta sitten kone käynnistyi ja viimeinen 30 minuuttia oli hyvää peliä. Nyt vain pitäisi pystyä pitämään tuo ote heti alusta alkaen ja koko 90 minuuttia niin hyvä tulee.
FCK:n kokoonpano: Frantsi-Vesala-Åström- Hauhia-Grönman (Lindberg 46.min)-Kuitunen-Venäläinen-Lappalainen-Lautamatti-Nakari-Huhtiniemi
Tiukkaa vääntöä tiedossa – FC Kontu Kuusaalle to 8.6.
FC Kuusankoski saa torstaina vieraakseen Kontulan Urheilijat, ottelu alkaa 18:30 Urheilupuistossa. Kontulla on makea 5-0 voitto viime matsista ja kotijoukkueella hieno nousu tappioasemasta tasapeliin. Tärkeä 6 pisteen ottelu tiedossa, onneksi kotijoukkue saa taas muutaman miehen lisää, sillä sunnuntain ottelusta puuttui eri syiden takia Teppo Hatvala ja Toni Marttila. Miikka Suikki on edelleen toipilas ja Antti Hämäläisen paluu tehdään ajan kanssa rauhallisesti. Toni Lindberg on palannut 2 viikon armeijakomennukselta ja pelasi jo viime sunnuntaina 45 minuuttia ihan lupaavasti.
Simo Marttila
päävalmentaja